Blogi

Kiitos vuodesta 2019!

Mennyt vuosi oli jälleen Deltagonilla loistava ja siitä suuri kiitos teille asiakkaille ja kumppaneille, sekä tietenkin mahtavalle henkilöstöllemme!

Teimme jälleen ennätyksellisen liikevaihdon, sekä liikevoiton. Suomessa, sekä Ruotsissa solmimme muutaman erittäin merkittävän kaupan vahvistaen uskoamme loistaviin tuotteisiimme.  Vahvalla kasvulla eli mittavalla määrällä uusia asiakkaita on myös haasteensa ja tämä näkyi ajoittain meidän jatkuvan palvelun laadussa. Lukuisia uusia henkilöitä ollaan loppuvuodesta rekrytoitu Service Deskiin, tuotekehitykseen, kuin myyntiinkin ja uusia henkilöitä rekrytoidaan lisää myös alkavalla vuodella varmistaaksemme, että te asiakkaana saatte hyvää palvelua ja tuotteita myös jatkossakin.

Uusi vuosi 2020 alkaa meillä heti vauhdikkaasti, kun fuusiomme Leijonaverkot Oy:öön kanssa toteutuu 1.1.2020. Suomessa esiinnymme jatkossa konsernimme nimellä Suomen Erillisverkot Oy, mutta kansainvälisessä liiketoiminnassa jatkamme Deltagonin nimellä.  Panostamme tuotteidemme kehitykseen entistä enemmän ja uusiakin tuotteita on tulossa eli näen fuusion ja nykyisen omistajamme tuovan niin meille, kuin teillekin lisää arvoa tuotteidemme kautta.

Vielä kerran kiitos vuodesta 2019 ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2020!

Terveisin,
Jussi

____________________

Jussi Ranta
Vice President
Deltagon Group Oy

Keskustele asiantuntijan kanssa

Etsitkö työkaluja turvalliseen sähköiseen viestintään? Täytä lomake, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä. Selvitetään tarpeenne ja katsotaan yhdessä, miten organisaationne sähköinen viestintä saadaan turvattua.