Ruotsi teki sen sittenkin
26. Kesäkuu 2008
Ruotsin eduskunta hyväksyi kiistellyn lain, jonka mukaan maan puolustusvoimien alainen radiolaitos FRA eli Försvarets Radioanstalt saa oikeudet valvoa kaikkea maan rajat ylittävää sähköistä viestintää eli sähköpostia, puheluita, fakseja, pikaviestin- ja vertaisverkkoliikennettä sekä voip-puheluita.
Lehtitietojen mukaan Ruotsia kiinnostaa idästä tuleva liikenne, josta suurin osa kulkee juuri Ruotsin kautta. Kiusallisen asiasta tekee se, että merkittävä osa Suomen liikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Käytännössä ruotsalaiset FRA:n työntekijät ovat siis saaneet lukuoikeuden lähes kaikkeen Suomesta maailmalle suuntautuvaan sähköpostiliikenteeseen liitteineen.
Asia on saanut näkyvyyttä myös suomalaisessa mediassa laajalti. Olemme koonneet yhteen kiinnostavia linkkejä.
Sähköpostin suojauksen avulla yrityksen ei tarvitse huolehtia siitä, missä palvelimet ovat ja kuka niitä mahdollisesti tarkkailee. Viestin sisällön suojaus on ainoa keino estää salaisten tai kiusallisten tietojen joutuminen ulkopuolisten käsiin.